Kone- ja perunapäivä Lapväärtissä 20.8.2026

Rentti on mukana Kone- ja perunapäivässä Lapväärtissä 20.8.2026. Tapahtuma kokoaa yhteen maatalousalan toimijoita sekä tarjoaa nähtävää erityisesti perunantuotannon ja nykyaikaisen maatalouden parissa työskenteleville.

Päivän aikana esillä on noin kymmenen erilaista esittelytraktoria 7–8 eri merkiltä sekä kolme erilaista kaksirivistä perunannostokonetta. Lisäksi tapahtumassa esitellään sadon kartoitusta ja suuria maatalousdrooneja, joiden nostokyky on jopa 100 kg.

Rentti tuo tapahtumaan Deutz-Fahr-traktoreita, joiden vahvuuksia ovat taloudellinen polttoaineenkulutus, tehokkaat voimansiirtoratkaisut sekä nykyaikaiset Smart Farming -ominaisuudet. Tapahtuma tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua eri merkkien traktoreihin samalla kertaa ja vertailla ratkaisuja oman maatilan tarpeisiin.

Mukana on laajasti maatalousalan yrityksiä ja asiantuntijoita aina koneista ja kasvinsuojelusta siemenperunaan ja viljelyratkaisuihin. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Perunantuottajayhdistys ja Lantbrukssällskapet. Päivän aikana on tarjolla myös kahvia ja pientä purtavaa.

Rentin rempseä porukka on paikalla päivän ajan – tule jutulle ja tutustumaan Deutz-Fahr-traktoreihin!

📍 Perusvägen 275, 64300 Lapväärtti
📅 To 20.8.2026
🕙 klo 10.00–15.30

Tervetuloa tutustumaan!

Tilaa uutiskirje

Myynti Huolto Varaosat